Kaupunki joksi tulimme

This book might be part of the Suuret kaupungit series.

Mika Kivimäki (kääntäjä); Outi Vuoriranta (lukija)

suomi language

Published Feb. 15, 2024 by Jalava.

ISBN:
978-951-887-667-3
Copied ISBN!

Hugo-palkitun N. K. Jemisinin urbaani fantasiasatu aikuisille Manhattanilainen yliopisto-opiskelija jää pois junasta, eikä muista, kuka hän on tai mistä hän on kotoisin. Sen sijaan hän tuntee kaupungin sykkeen sisällään, näkee sen historian kautta aikojen ja tuntee sen voiman. Samaan aikaan myös neljä muuta kaupunkilaista kokevat samoin. Jokaisella kaupungilla on sielu. Jotkut sieluista ovat yhtä vanhoja kuin myytit, jotkut taas yhtä uusia ja tuhoisia kuin kurittomat lapset. Jokaisella kaupungilla on myös oma pimeä puolensa. Pystyykö New York pelastumaan, kun viisi sen asukasta pyrkivät tekemään kaikkensa tuhon pysäyttämiseksi?

2 editions

Kaupunkifantasiaa

Tämä oli hyvä kirja!

Manny on juuri muuttanut New Yorkiin opiskelemaan, mutta sitten kaikki meneekin kummalliseksi. Hän ei muista oikein mitään ja jotenkin tuntee kaupungin sykkeen itsessään. Hän onkin Manhattanin avatar, jonka tehtävänä on suojella kaupunkia sen synnyn aikana, ettei pahuus ota sitä valtaansa. Tässä tehtävässä auttavat muut New Yorkin avatarit (kaupunginosat) ja aiemmin syntynyt Sao Paolon avatar. Kirja ehkä avautuu newyorkilaiselle paremmin kuin suomalaiselle, kun olisi joku käsitys noista kaupunginosista.

Kirjan kauhu on hyvin lovecraftmaista ja lonkeroita riittää. Oli mukava lukea oikeaan maailmaan sijoittuvaa fantasiaa, kun maailma oli jo tuttu eikä sitä juuri tarvinnut ihmetellä.

Kirja on mukaansa tempaava, vaikka alku jotenkin tökkii. Vauhti kiihtyy loppua kohti, ja loppu oli ehkä hieman tylsä, mutta niinhän se monesti on trilogioiden avausosissa.

Subjects

  • fantasia